Yhteystiedot

V V KODINHOITO
Virpi Vilén
044-3838 603

V V KODINHOITO aloitti toiminnan joulukuussa 2008.

Pitkään kypsynyt ajatus yrittäjyydestä ja yrittämisestä toteutui. Kysyntää kodinhoitopalveluille on ja näin ollen halusin kodinhoitaja-ammattini juurille ja ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi alalle jo v. 1995 hankittuun ammattiin.

Vuosien kokemus kodinpalvelualalta antoi varmuutta tehdä omat ratkaisut. Työkokemusta on kertynyt pitkälti myös myynnin alalta; tavarataloista aina erikoiskauppaan. Yhtä kaikki; ihmisten parissa työskentely on antoisaa.

Kotityöt vievät arjessa ison osan aikaa hektisessä nykypäivässä. Alan yrittäjänä pystyn auttamaan sinua kotisi hoidossa niin että aikaa voi jakaa johonkin muuhun itsellesi tärkeään. Yhdessä suunniteltu siivouskokonaisuus on hyvä ratkaisu ja se sopii parhaiten Sinun Kotiisi.

Huomioi myös kotitalousvähennyksen mahdollisuus verotuksessa. Yritykseni kuuluu alv- ja ennakonperintärekisteriin. Se mahdollistaa sinulle oikeuden kotitalousvähennykseen.

Kotityöpalvelupassi on osoitus ammattitaidosta ja sen arvostamisesta.
Kotityöpalvelu yrittäjänä olen suorittanut passin.
(www.elias.fi - Palveluja kotiin)

V V KODINHOITO Tuntiveloitus
alkaen 1.5.2010 (hinnat sisältävät voimassa olevan arvolisäverokannan)

Palvelu Hinta
Säännöllinen kalenteriin perustuva viikkosiivous (Ylöjärven alue) 31,50 e
Säännöllinen kalenteriin perustuva viikkosiivous (ympäristökunnan alueet) 32 e
Ikkunanpesut 34 e
Kerta-/muuttosiivoukset 32 e

YRITYS KUULUU ALV- JA ENNAKONPERINTÄREKISTERIIN.
www.ytj.fi

© V V KODINHOITO 2009 :: webdesign Emilia Mattila